Kaikilla online-kasinopeleillä on oltava jokin idea taustallaan silloin kun peliä aletaan suunnitella. Pelisuunnittelun ensimmäinen asia saattaa olla jokin tarina, jonka pohjalle peli syntyy. Tarinassa on jokin lähtökohta ja ajatus siitä, mitä tulee tapahtumaan. Pelissä se, mitä tarkalleen tapahtuu riippuu pelaajasta ja hänen valinnoistaan.
Pelisuunnittelun vaiheet
Pelisuunnittelun alussa tarvitsee myös miettiä kohderyhmää, jolle peli halutaan suunnitella. Kohderyhmä on erittäin oleellinen asia markkinoinnin suhteen, koska kohderyhmän pohjalta tehdään markkinointisuunnitelma, jonka pohjalla taas on tutkimustietoa eri kohderyhmien mieltymyksistä. Tässä vaiheessa markkinoinnin pohjalle tarvitaan tutkimustietoa myös alan kilpailutilanteesta, koska mikään peliyritys tuskin haluaa tuoda markkinoille sellaista peliä, joka siellä on jo olemassa. Siksi on tarkkaan harkittava, millaisia tuotteita kohderyhmältä vielä puuttuu markkinoilta ja mitä kohderyhmä voisi haluta. Uusi tuote voi olla myös paranneltu versio jostain jo olemassa olevasta pelityypistä.
Samaan aikaan pelin tarinan keksimisen kanssa suunnittelijalle saattaa jo syntyä ajatus pelin ulkoasusta. Siksi suunnittelutiimiin tarvitaan jo heti alkuvaiheissa taitava graafikko olemaan mukana työssä. Graafisen alan huippuosaajat ovat aina ajan hermolla ja he osaavat tiimin jäseninä tuoda suunnitteluun elintärkeää tietoa alan sen hetken tilanteesta. Eihän kukaan halua tuoda markkinoille sellaista peliä, jonka fontit, värit ja muut graafiset elementit noudattaisivat jo vanhentuneita trendejä. Taitava graafinen suunnittelija osaa myös kertoa pelitiimille, jos jokin tiimin idea on mahdoton toteuttaa käytännössä tai jos jonkin suunnitteilla olevan pelielementin tiedetään näyttävän huonolta vaikkapa mobiililaitteella pelatessa.
Pelin ulkoasu ratkaisee markkinat
Oikea pelin ulkoasu on myös erittäin tärkeä markkinointikikka. Monet nettikasinoiden kävijät valitsevat pelin vain yhden kuvakkeen perusteella, ja tuon kuvakkeen on toimittava pelin sisäänheittäjänä. Eli pelin kuvake on suunniteltava oikein, jotta haluttu kohderyhmä napsauttaisi sitä ja testaisi uutta peliä. Tässä on oltava hyvin perillä pelialan kilpailutilanteesta ja tuotava markkinoille jotain uutta tai paranneltua. Pelin ulkoasulla on suuri merkitys pelikokemuksen kannalta.
Uuden pelin ulkoasun on myös kelvattava nettikasinoille, jotta ne edes ylipäätään ottaisivat sen valikoimaansa. Siksi peligraafikoilla on suuri työ voittaessaan toinen toisensa jatkuvasti kehittyvällä alalla. Markkinoinnin ammattilaisilla on toki myös iso rooli, mutta ulkoasu on todella tärkeä osa pelejä.